Ystäväni on jo pari kolme vuotta epäillyt miehellään muistisairautta. Mies on aina pitänyt kokkaamisesta, mutta yhtäkkiä oli tullut tilanne, että hän ei enää löytänyt ruoanlaittovälineitä. Hän pyysi vaimoltaan apua. Silloin tilanne valkeni ystävälleni.
Hän on yrittänyt keskustella muistiongelmasta miehensä kanssa, mutta tämä ei ole halunnut puhua aiheesta eikä myöntänyt, että mitään ongelmaa olisi. Aihe hermostutti häntä. Ystäväni halusi saada tietoa itselleen ja apua miehelleen, mutta ei tiennyt, miten edetä asiassa. Asiasta ei voinut keskustella, sillä hän kunnioitti miehensä uskoa, että muistissa ei ollut vikaa.
Asia painoi ystäväni mieltä pitkään, ehkä parikin vuotta, kunnes hän sai idean. Hänen miehellään oli aivan muusta syystä lääkärikäynti, ja tahtoi että vaimo tulee mukaan. Näin tehtiin. Kun vastaanotto oli päättymässä, ystäväni kysyi lääkäriltä, olisiko hänellä itsellään mahdollista päästä muistitutkimuksiin, kun tuntui että muisti olisi heikentynyt. Silloin hänen miehensä ehdotti itselleen samaa. Lääkäri suostui tekemään lähetteet.
Kun he poistuivat lääkäristä, mies sanoi: "Olipa hyvä, kun otit puheeksi ne muistitutkimukset, sillä minulla on joskus sellainen tunne, että en muista, mitä eilen on tapahtunut."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti