Vaihtuva luonnonvalo

Tapaninpäivänä kolmen aikaan iltapäivällä havahduin siihen, kun maailma muutti väriään. Riensin ovelle katsomaan oudon keltaista näkymää.
Otin kuvan vanhasta valkoisesta lyhdystä. Siitä tuli seepian värinen, aivan kuin olisin käsitellyt sitä.

Luonto on tänä syksynä käyttänyt ihmeen kiehtovia korostusvaloja.

Enkeliviiniä

Aattojuhlan alkajaisiksi sain tuunatun viinipullon. Viini lienee alkuperäistä, mutta etiketti oli vaihdettu enkeliin ja muitakin koristeita oli pulloon laiteltu.

Voiko kaunis enkelietiketti vaikuttaa viinin makuun? Koenko jotain outoa, jotain valaisevaa kun maistelen sitä? Pitkitän pullon avausta ja jatkan arvailuja.

Kuusen kenkä

Mikä on ensimmäinen koriste, jonka laitat kuuseen? Minulla se on suosikkini, kenkä.

Unohduin hetkeksi sitä katselemaan.
Sitten jatkoin koristelua, mutta unohdin kynttilät. Niiden pujottelu koristeltuun kuuseen olikin taitoa vaativa tehtävä. Mutta tein sen.

Tähtipaitapipari

Ajankohtaan nähden on lämmintä (ulkona +8), mutta piparipajat paahtavat täysillä.
Oman piparipajan käynnistyksen avajaislahjaksi sain mestarin näytteen toisesta pajasta.

Piippalakki ja tähtipaita. Nam!

Kotona tarinamme alkoi

Sain tänään joulukukan, mutta siinä ei ole paljonkaan jouluista. Se on aika erikoinen. Onkohan tämä joku uusi trendi kukkamyynnissä?

Isossa, läpinäkyvässä muoviruukussa on kaikenlaista tavaraa ja sen lisäksi sieltä löytyy muratti, valkokukkainen tulilatva ja joku muu. Kasvit hukkuvat ruukkuun, eli ne eivät selvästikään ole pääosassa. Huomion vetää ruukku teksteineen.

HOME

It is the comfiest 

place to be,

is where the heart is,

is where our story begins.

"Kotona tarinamme alkoi". Todellakin.

Sain tämän pojaltani. Melkein tulee tippa linssiin.

Kenkäpari langalla

Tällä kylällä taitaa olla meneillään kenkienvaihtoviikot, kun jo toisena päivänä peräkkäin näkyi isännättömät kengät ulkona. Nyt oli kysymyksessä kenkäpari, joka oli sidottu nauhoista yhteen ja heitetty sähkölangalle.

Kenkäparien langoille heitteleminen lienee nykyisin aika tavanomainen huvittelumuoto. Voin mielessäni nähdä, miten pienessä siiderissä oleva nuorten miesten joukko tähtää kengillä yläilmoihin. Taatusti ei osu heti, vaan tarvitaan useampi heitto. Siinä pojat saavat liikuntaa ja ulkoilua, ja samalla koordinaatio kehittyy. Terveelliseltä huvitukselta kuulostaa! Pieni vaaramomentti on siinä, että sähkölangat ovat autotien yllä.

Onkohan tässä kysymyksessä kilpailu ja saako voittaja jonkun palkinnon?

Olisi mukava myös tietää, pelastetaanko noita kenkäpareja koskaan alas langoilta, vai ovatko ne siellä niin kauan kunnes nauhat lahoavat.

Irtokenkä penkillä

Katseeni löysi kengän. Se oli kauniisti asetettu nähtäväksi bussipysäkin penkille.

Kengän nimi oli Duffy ja se muistutti lapsen juhlakenkää. Se oli kuitenkin ainakin kaksi kertaa isompi. Vaikka naisten kenkiä sanotaan joskus pikkukengiksi, niin tämä ei ollut mikään pikkukenkä. Se oli isokenkäisen pikkukenkä.

Millainen tarina on irtokengän takana? Mitä oli tapahtunut?

 

Tutut maisemat ajalta ennen syntymää

Työn alla on vanhojen valokuvien skannausta. Olen ihastunut enoni muinoin ottamiin Helsinki-kuviin. Nämä linja-autoaseman maisemat vuodelta 1951 tuovat mieleen ajat, jolloin kuljin dösällä stadiin (kylläkin vasta 1960-luvulla).

Muistan hyvin tuon matalan Shellin huoltoasemarakennuksen. Shell taisi olla melko aktiivisessa roolissa Suomen linja-autoasemien synnyssä maksamalla tukea Linja-autoliikennöitsijäin Liitolle, joka puolestaan rakennutti asemia.

Lasipalatsin paikalla oli aikaisemmin ollut Turun kasarmin päärakennus, joka tuhoutui sisällissodassa. Kasarmin huoltorakennus säilyi, ja se kunnostettiin linja-autoasemaksi vuonna 1935. Meidän dösän laituri oli aivan linja-autoasemarakennuksen edessä. Tästä kuvakulmasta näyttää kuin paikka olisi entisellään. Niin tutulta vaikuttaa.

Lisää tietoa linja-autoasemista rakennusperinto.fi -sivuilta

Tonttuviulisti hirviratsuineen

Sain tämän vuoden ensimmäisen joulukortin.

Kuva on kiinnostava ja aloin pohtia, minkä tonttulajin soitanto saa hirvet seuraamaan sitä noin intensiivisesti.

Ihan ensimmäiseksi mieleeni tuli metsätonttu, mutta sillä on vihreä lakki, joten se täytyi hylätä. Otin punaisen lakin vihjeeksi. Yksi mahdollisuus olisi kotitonttu, mutta ne ovat kylmänarkoja ja viihtyvät sisällä. Se on myös vikkelin tonttulaji ja kova säheltämään. On vaikea uskoa, että heikäläinen olisi edes nuorena malttanut opetella viulunsoittoa. Ei ole myöskään uskottavaa, että kuvassa olisi punalakkinen pajatonttu, sillä ne ovat melko paikkauskollisia, eivätkä malta lähteä kauas nikkarointiverstaastaan.

Yleisesti tiedetään, että punainen lakki viittaa usein joulutonttuun. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että ne ratsastavat mielellään eläimillä. Niinpä hirvet saattavat olla sen ratsuja. Kun lisäksi kysymyksessä on nuori tonttuyksilö, niin olen melko varma, että ne käyvät myös koulua. Niiden on opiskeltava aineita, joita jouluna tarvitaan, muun muassa joulumusiikkia. Ehkä musikaalisimmat yksilöt opettelevat viulunsoittoa, ja harjoittelevat vuoden hiljaisina aikoina.

Loppupäätelmäni on, että joulukortissa on joulutonttu, eli nuori joulutonttuviulisti hirviratsuineen. 


Tonttutietoa löysin Pia-Maria Pohdolta.

Vahingot karuselliin

Ei arvannut tyttö, kun lähti Tuomaan Markkinoille, millainen visiitti se olisi. Perillä satoi märkää räntää, nahkakengät ja -hanskat kastuivat ja kosteat lumilastut peittivät pään. Oli kuin muinoin marraskuussa.

Mutta karuselli kutsui ja kutsuun oli vastattava. Jonotettiin, että saataisiin vahingot pyörimään.

Oli siinä hieno tunnelma ja on se niin kaunis!

Groteskia

Tuli yllättävä ajatus lähteä lauantai-iltana syömään keskustaan. Vieraantuneina kaupungin iltaelämästä ja ruokailumahdollisuuksista kuvittelimme astuvamme sisään valitsemaamme ravintolaan ja pöytään. Moisesta ei ollut toivoakaan. Poikkesimme monen ravintolan ovella huomataksemme vain, että vapaita pöytiä ei ollut ja vapautumista odoteltiin jonoissa. Olisi pitänyt ymmärtää tehdä pöytävaraus.

Kuljimme kauemmaksi ydinkeskustasta Korkeavuorenkadulle ja siitä oikealle. Pääsimme kurkistelemaan ravintoloiden ikkunoista sisälle katettuja pöytiä. Näytti hiljaiselta keskustan tungoksen jälkeen. Päätimme käydä yhdessä kartoittamassa tilannetta. Yllättäen pöytä löytyi.

Ravintoloiden peruslistoihin tottuneena Groteskin ruokalista näytti erikoiselta. Tilasin banaaninlehdellä grillattua turskaa ja tarjoilijan suosituksesta peruna-kukkakaaligratiinia ja yrttikastiketta.

Kala oli kauniin valkoista ja mehevää, gratiini maukasta ja kastike aromikasta. Viinikin oli juuri makuuni sopivaa. Miinusta tuli alkupalaleivistä, joiden pinta oli palanut, osittain melkein mustaksi. Muuten oli antoisa päivällinen, ja ihan vahingossa!

Oikea tunnelma outoon aikaan

Aurinko houkutteli ulos. Valo virkistää ja kuusi astetta lämmintä pitää ryhdin hyvänä. Yhtään en kaipaa talvista palelua, joka raastaa tiukkaan simpukkapuolustukseen.

Keinut ja kiipeilytelineet odottivat leikkijöitä, jotka tässä vaiheessa vuodenkiertoa odottelevat joulua.

Joulutunnelmaa ei löydy ulkoa. Mutta sydämestä sen voi löytää.

Torttua ja tavaraa

Lähdin viemään kassillista vaatteita Punaisen Ristin Konttiin. Siellä odotti yllätys: kahvitukset mehevien joulutorttujen kera.

Kun olin saanut suun makeaksi ja sormet sokerisiksi, lähdin kiertelemään myymälään. Kontti on siisti ja valoisa, ja siellä on kiva kuljeskella ja hyvä hypistellä. Mukaan lähti vähän pientä, jotka hukkuivat kangaskassiini. Tavaranvähennykselle tuli näin pienehkö voitto. Hyvä!

Jonakin päivänä me kaikki...

Otin vanhan et-lehden (3/2012), jossa oli artikkeli Merete Mazzarellan kypsän iän rakkaustarinasta. Juttu päättyi sanoihin, joihin hän kertoi uskovansa.

Sanat olivat Jan Stenmarkin piirustuksesta, jossa pariskunta istuu kalliolla ja katselee merelle.
Toinen sanoo: "Jonakin päivänä me kaikki kuolemme", johon toinen vastaa:
"Mutta kaikkina muina päivinä emme."

 

Positiivisesti kohti kaikkia muita päiviä!