Muisti pätkii Barcelonassa

Olimme ystäväni Y:n kanssa lyhyellä kaupunkilomalla Barcelonassa, tuossa omalaatuisen arkkitehtuurin kaupungissa.

Oli matkamme toinen päivä, kun kuljimme goottilaiskorttelista kohti La Ramblaa. Ystäväni katseli katua kumpaankin suuntaan ja ehdotti, että käännytään oikealle. Totesin, että kyllä meidän pitää mennä vasemmalle. Lähdimme sinne, kunnes ystäväni huomautti, että hänen mielestään olemme menossa väärään suuntaan. Väitin vastaan, mutta vähän ajan päästä hän kertoi nähneensä kauppahallin, joten suunta on väärä. "Ei kun mennään ihan oikeaan suuntaan, jatketaan vain eteenpäin", totesin. Ystäväni katseli kävellessään ympärilleen ja totesi hetken päästä: "Tuolla oli se teatteri, joka on meidän hotellin lähellä. Nyt ollaan menty ohi." Sanoin taas, että olemme oikeaan suuntaan menossa ja jatkoin kävelyä eteenpäin. Jonkin ajan kuluttua näytin hänelle edessä häämöttävää rakennusta ja sanoin, että tuolla on se teatteri. Seuraavassa korttelissa olisi meidän hotelli. Silloin hän näki ovikatoksen ja naurahti, että siellähän se hotelli on.

Tuollainen sekaannus on ymmärrettävää vieraassa paikassa. Goottilaisessa korttelissa voi herkästi seota suunnissa, kun kadut kulkevat ristiin rastiin. Olimme välillä kumpikin sekaisin siellä. Barcelonan yli kilometrin pitkä pääkatu La Rambla ei kuitenkaan ollut meille täysin vieras, sillä Y oli vieraillut kaupungissa kaksi kertaa aiemmin ja minä kerran. Tällä kertaa olimme kulkeneet katua jo pari kertaa hotellilta Catalunya-aukion suuntaan edestakaisin ja useamman kerran saapuneet sille eri kohdista kortteleita. Kadun varrella on hauska ihmetellä taloja ja kaupungin arkkitehtuuria. Olimme aamulla kuvanneet talojen julkisivuja melkein urakalla. Siksi vähän ihmettelen, miksi hän oli iltapäivällä eksyksissä.

Ilahtuneena siitä, että olimme lähellä hotellia, Y ehdotti, että käymme katsomassa yhtä lähettyvillä olevaa sivukatua. Voisimme yrittää tunnistaa paikkoja edelliseltä reissultamme. Kävelimme eteenpäin, kumpikin silmä tarkkana tähyillen parvekkeita, ovia ja ikkunoita. Aikamme käveltyämme päätimme kävellä takaisin, kun emme tunnistaneet paikkoja. Käännyimme takaisin. Hetken päästä Y sanoi, että käännytään vasemmalle, että päästään takaisin Ramblalle. Sanoin, että ei sieltä mennä Ramblalle, vaan mennään suoraan eteenpäin. "Mutta täytyyhän meidän kääntyä", hän väitti. Sanoin, että ei kun mennään vain samaa katua eteenpäin. Saavuimme lähtöpaikkaamme, jolloin hän kysyi: "eikö me tosiaan käännytty missään vaiheessa?" Ei käännytty, vastasin. Silloin hän tunnusti, että hän ei muista ollenkaan, että olisi kävelty vain suoraan. Hän luuli, että olimme kääntyneet jollekin kadulle. "Mikä minulle oikein tuli?", hän kysyi vähän huolestuneena.

Kysyin, onko hän huomannut joskus aikaisemmin vastaavaa. Hän kielsi ja pohti, voisiko kysymyksessä olla verenkiertohäiriö. En osannut vastata. Sen sijaan kysyin, pitäisikö minun varovasti huomauttaa hänelle, jos joskus huomaan hänellä jotain selvästi muistihäiriöön liittyvää. "Tietenkin kerrot, etkä edes varovasti, vaan kunnolla! Niin ystävien pitää tehdä. Silloin asialle voidaan vielä tehdä jotain."

Jo näitä eksymistapauksia ennen olimme istuneet terassilla ja hän kirjoitti muistiin erään baarin nimeä, joka näkyi isoin kirjaimin seinässä. Kun hänen piti kirjoittaa P, hän kirjoitti d. Kysyin mitä hän oikein kirjoittaa ja hän naurahti, että tuli vähän huonosti kirjoitettua. Sitten hän korjaili d:tä. Vasta kun nauraen huomatin, että siinä pitäisi olla P, hän iloisesti korjasi kirjaimen. Hihkuin, että nyt olemme tasoissa, kun olin itse aamulla näppäillyt väärää numeroa tallelokeroon.

Nyt olen miettinyt, onko näillä tapauksilla jokin yhteys. Ovatko muistikatkot ja ylösalaisin kirjoittamiset vain joku ohimenevä häiriö?