Kuten viime alkuvuoden kirjoituksessa pelkäsin, vuoden alkaminen hampaan palasilla lautasella oli huono enne. Yhtään läheistä ei sentään vuoden 2016 aikana kuollut, mutta läheltä piti, kun jo lähes kulkutaudiksi tullut aivoinfarkti kuritti veljeänikin. Myös ystäväni veli selvisi samoin kuin toisen ystäväni mies, mutta miesystäväni kaveri menehtyi. Kova uutinen oli se, kun läheiseltä lapsuudenystävältäni löytyi syöpäkasvain. Lisäksi taloudelliset ongelmat painoivat, kun erilaiset paikat prakasivat ja niiden remontit toivat kuluja. Lopuksi myös kolme vuotta kestänyt suhteeni päättyi.
Tästä vuodesta toivon parempaa.
Olin hermostunut, kun sain kutsun hammaslääkäriin. Muistin edellisen kalliiksi tulleen remontin. Oli iloinen uutinen, että mitään korjauksia ei tarvittu. Se vaikuttaa hyvältä alulta tälle vuodelle.
Olen pohdiskellut blogini tarkoitusta. Kun aloitin, halusin vain kirjoitella. Kokeilin, kykenenkö kirjoittamaan päivittäin. Pian huomasin, että se ei luonnistu. Ehkä elämäni on niin tapahtumaköyhää, että joka päivälle ei riitä tuoreita kokemuksia jaettavaksi. Ehkä luovuutenikin on vähentynyt, enkä keksi miten nyhjäistä tyhjästä.
Vähitellen mieleeni on muotoutunut ajatus aiheesta ja asioista, joihin voisin syventyä kirjoittamalla. Luontevinta on kirjoittaa asioista, joista tietää jotain, ja mistä ihminen tietäisi paremmin kuin omista kokemuksistaan. Ihmisen elämä etenee tulvillaan tapahtumia ja tuntemuksia. Tässä vaiheessa ne eivät ehkä tule hyökyaaltojen lailla suurina ja mullistavina, mutta mieleen vaikuttavia ne ovat silti. Ja ehkä laajaa perspektiiviä käyttäen ne voivat olla myös mullistavia.
Arvioin, että muisti ja muistot ovat täällä jatkossa keskeisessä roolissa. Saattaa olla vähän huumoriakin.
Yritän myös olla kirjoittamatta liian pitkästi. Se voi olla vaikeaa, mutta opettelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti