Televisiosta tulee niin paljon uusintoja, että melkein syntyy harhakuva että kaikki kivat ja kiinnostavat olisi jo nähty. Niinhän ei tietenkään ole ja sen vuoksi yritän jatkuvasti bongata ohjelmistosta ennen näkemättömän elokuvan. Kun sen löydän, koen ihanan mielihyvän tunteen: tänään mieleni saa lennähtää elokuvan maagiseen maailmaan.
Rakkautta Detroitissa -elokuvasta ei ollut paljon etukäteistietoa, mutta nimi jo kertoi, että siirappia oli luvassa. "Kolmekymppisellä Janicella on mennyt joskus paremminkin. Hän on sinkku, työtön ja jumissa hyvää tarkoittavan, mutta välillä turhan tunkeilevan Jill-siskonsa nurkissa. Uusi työpaikka eläintarhassa tuo Janicen kuitenkin yhteen komean katutaiteilija Timin kanssa."
Kyllä tykkäsin, kiitos kysymästä! Mutta samaan hengenvetoon ihmettelen, miksi elokuvalla on suomeksi nimi joka viittaa tusinatarinaan, kepeään rakkausseikkailuun. Alkuperäinen nimi "The Giant Mechanical Man" voisi herättää enemmän kiinnostusta. Toisaalta genre voi alkuperäisellä nimellä jäädä epäselväksi. Sillä onhan se rakkaustarina. Aitoa ja rehellistä arkipäivän draamaa, johon hopeinen jättiläismies tuo lisämausteen. Ei siis lainkaan tusinatavaraa.
"I feel like those people you were talking about.
Like I was just born into this life and I'm supposed to have it all figured out.
But I don't have it all figured out.
I just feel... lost."
-----
Anna Kareninaa katsoin sen jälkeen ehkä puoliväliin asti, mutta se ei sytyttänyt. Se että tarinaa esitettiin ikäänkuin näyttämöllä, josta se valui ulos, oli omituinen. Näyttelijätkin olivat mielestäni liian koreita; nuoria ja kauniita. Sanalla sanoen epäuskottavia. Olin tyytyväinen, kun minulla oli nappula, josta keskeyttää elokuvan katselu.
Elokuvailta kotisohvalla oli silti onnistunut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti