Luvassa oli draamaa, sillä puhutaan jopa vuoden elokuvatapauksesta. Oliko se sitä? Minusta se ei ollut ainakaan suurta draamaa. Siinä kohdattiin kriisi harmittavan epäsopivaan aikaan - niinhän se usein on - mutta kriisistä selvitään. Aivan kuten juhlatkin vedetään läpi, vaikka sisin olisi jäässä.
Tämä on toki vain yhden kokijan näkemys, joka on elämässä nähnyt monenlaisia käänteitä. Todennäköisesti dramatiikan kokemisen aste syntyykin omista kokemuksista. Oli toki erikoista, että mies ei ollut koskaan kertonut vaimolleen tarkemmin elämänsä poikkeuksellisen kamalasta kokemuksesta. Tapauksen vaimo tiesi, mutta ei ollut lypsänyt tarkempia tietoja (kuten miesten kohdalla pitää tehdä).
Mutta ehkä on perin juurin englantilaista, että ollaan äärimmäisen korrekteja, jopa avioliitossa. Mies oli korrekti, eikä kertonut kaikkea, eikä vaimo puolestaan kysellyt. Onnistuisiko se meillä? Täällä naiset tietävät tasan tarkkaan, mitä tavaroita mies tuo mukanaan yhteiseen kotiin. Nainen usein myös valikoi, mitä mies voi kotona säilyttää. Täällä miehillä ei ole salaisuuksia, joita tavarat voisivat paljastaa.
Elokuvan hitaus tuotti yllätyksen, sillä se loppui ennen kuin arvasikaan. Ilmeisesti katsoja syventyi tarinaan niin voimakkaasti, että ajan kuluminen unohtui. Katsojan intensiivinen mukana oleminen oli yhden näyttelijän ansiota. Charlotte Rampling oli loistava!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti